perjantai 22. elokuuta 2025

Sodassa eksyneelle

Meillä on päivittäin sota henkivaltoja vastaan. Pahuuden metkut ovat välillä vaikea tunnistaa pahaksi. On myös mahdollista, että välillä paimenkin loukkaantuu sodassa. Hänellä on onneksi lauma suojana, vaikka korkeassa virassa onkin ja kantaa vastuutaan. Tällä kertaa vastuu sodan aloittamisesta on paimenien harteilla. Mutta paimenillekin kuuluu armo, vaikka he olisivat huutaneet ekana sotahuudon. 

Jos suuressa sodassa on lammas eksynyt ja yhä hän on  haavoittuneena. Mistä tunnistat hyvän paimenen? Joskus sitä ei haavoittunut lammas tunnistakkaan. Tarvitaan Ylipaimen asialle. Hän ei toru sinua siitä, että olet yhä eksynyt tai yhä yksin. Hän ei moiti tilaasi, että yhä sydän haavoilla ja olet syntinen. Hän näkee sotahaavasi. Ne ovat todellisia Ylipaimenelle, vaikka niitä ei ehkä kukaan muu pystyisi nähdä. Hän iloitsee suureen ääneen, miten löysi lampaansa. Hän parantaa haavasi. Hän hoivaa ja Rakastaa. Kun Hän parantaa, se ei satu kuten voisi olettaa. Hän parantaa myös paimenien häpeän ja kivun. Hän löytää sinut ja saat syödä mannaa Taivaasta jo täällä ajassa. Hän antaa sinulle sota asun, jonka turvin kestät pahan tulevatkin juonet. Sillä paha ei lepää. Ylipaimen on rakastava ja lempeä. Hänen voimansa on sinun voimasi. Ja pikkuhiljaa ärhentelevinkin rescuelammas muuttuu. Ja jonain päivänä hänkin uskaltaa jälleen luottaa johonkin paimeneen.

Ota sinäkin päivittäin yllesi sota asu rukoillen, sillä pysyt ehjänä, kun sota henkivaltoja vastaan jatkuu.  (Kirje efesolaisille luku 6 jakeet 10-18)

Ja loppuun vielä kuva minun tämän hetken lemppari kohta Raamatun paikasta. Halleluja korkeimmalle. Ylipaimenelle. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti