sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Neulottu Pitsihuivi















Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi lempi tehostevärini, niin jo pikkuhiljaa taitaa alkaa saada vihiä siitä.

 Kyllä, oi kyllä. RRRRrrrakastan mintunvihreää.

 Ja tätä Novitan Pikku Sisko lankaa (lopetettu erä) löytyi vielä paikallisesta vaateputiikista. Kyllä nyt erään kelpaa kääriytyä joulun jälkeen paketista paljastuneeseen Susanna Mertsalmen Novitalle (löytyy Novita syksy 12 -lehdestä) suunnittelemaan huiviin. Tämä valmistui jo alkuviikolla, mutta on odottanut ulkoa valon pilkettä ja tänään miehelleni vieritin kuvaajan roolin. (Lastenhuoneessa miekkonen sitten otsa kurtussa räpsi hieman pyöristyneestä vaimostaan ja huivista kuvia. Tämä kuvattavana pönöttäminen tuntuu sitten hupsulle, mutta hienosti miehein onnistui.)

Pitkään aikaan en ole tehnyt näin suurta työtä neulonnan saralla ja yli tuhatta silmukkaa päätellessä päätin seuraavan työn olevan joku helppo ja pikainen. Jotenka puikoilla on miehelle kämmekkäät. Saas nähdä, mitä niistäkin tulee. Joskus yksinkertaiset työt voivat sitten tuottaa ongelmia, mutta eipähän kestä yksi kerros kolmea varttia ja purkaminenkin sujuu pikaisesti.

Tästä huivista sanottakoon vain, että kerran olen ennen tehnyt samaisella ohjeella ja luulen, että kolmas kerta toden sanoo?


Tunnelmallista sunnuntaita ja 
paljon voimia tulevaan viikkoon toivoo

Kipa.



15 kommenttia:

  1. Niin kaunista! Huivi kuin neulojakin! Hyvin sopii tuo uusi tukka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pikkuhiljaa alkaa ihan tottua tähän lyhkäseen lookkiin, mutta pitkät olis kauniimmat :)

      Poista
  2. Kaunis huivi! Hassu väri tuo mintunvihreä: aikaisemmin olin sitä mieltä, että se vie ihan liikaa kasaritunnelmiin, mutta nyt se onkin jotenkin oudosti alkanut viehättää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Minua on aina viehättänyt mintunvihreä, mutta nyt on kyllä päällä joku buumi..

      Poista
    2. Kiitos :). Minua on aina viehättänyt mintunvihreä, mutta nyt on kyllä päällä joku buumi..

      Poista
  3. voi miten kaunis huivi ja neuloja sitäkin kauniimpi :) minä näin tuota pikku-siskoa alessa kesällä ja mietin, että se sopisi juurikin huiviin aivan yli hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiitos <3. Joo hienosti toimii kyllä huivina. Jotenkin kovin raikas lopputulos.

      Poista
  4. Tosi upea huivi ja vielä upeampi nainen!

    VastaaPoista
  5. Huivi on aivan ihana! Huh mikä työ siinä on ollut, hyvä sinä! :) Väri on tosi kaunis. Muistan sen lapsuudestani kasariajoilta, kun oli ihan lempparini Ja taas se näyttää kivalta! Hienot kuvat on miehesi ottanut ja mikäs tuollaista kaunokaista on kuvatessa - ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kyllähän tuossa työtä oli, mutta jotenkin toisinaan kaipaa hieman haasteita. Mies kyllä onnistui ottamaan hyviä kuvia, vaikka emännän poseeraus meni kyllä enimmäkseen pönöttämisen puolelle. No huivi on onneksi pääroolissa.

      Poista
  6. Todella ihana huivi, varmasti suuritöinen, mutta kyllä kannatti nähdä vaivaa sen eteen :) ja kuvat ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna Maria ja kiva kun jätit kommenttia :)

      Poista
  7. Ihana ja varmasti suuritöinen. Mun ei tuu alotettuu edes mitään mis tarvii laskea, kun joku tulee heti keskeyttämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tässä työtä oli :). No niinhän täälläkin noita keskeytyksiä tapahtuu, mutta kaippa sitä löytää aikaa ja tahtoa kun jokin on kovin lähellä sydäntä. (sinulle se taitaa olla enemmän ompelu :) )

      Poista