maanantai 7. heinäkuuta 2025

Pelosta eroon

 Joskus tapahtuu paljon lyhyessä ajassa. Ja on tilanteita ollut, joissa ei ole täysin oma itsensä. Käärmeen aiheuttama pelko jossain vaiheessa kaiversi sydämeeni syvää kuilua. Päästyäni pahimmasta pelosta eroon ylistämällä ja sitten myöhemmin yhteisrukouksen myötä...Puolestani siis rukoiltiin ja minua alkoi hieman pyörryttää. Sen jälkeen pelko on asteittain vähentynyt. Mitään ei tapahdu ilman, että Jumala on nähnyt sen jo edeltä. Siksi siis vihdoin minäkin pääsen keventämään pelon lastia harteiltani. "Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään". 


God saw it, too.

Leave it in His hands. 


Monesti jäljeenpäin tietää, missä meninkään vikaan. Tässä hiljan henkivaltojen taistossa pelasin pari maalia vihollisellekin, mutta onneksi Jeesus minussa voimistui taistossa ja voitti ottelun. Onneksi saamme köllötellä armon meressä. Loputtomassa anteeksiannossa.. Se on meidän lohtumme matkassa. Jeesus ja apu, on lähempänä kuin uskommekaan. Toki on tärkeää pyytää myös anteeksi erheitään. Sillä on joskus suurikin merkitys. Erehtyminen opettaa vähintään nöyryyttä. Mutta anteeksipyyntö kuuluu itse Totuuden palveluksessa oleville ns. työkaluna. Sillä pidämme omatuntomme elävänä, eikä mikään tule uskon esteeksi. Olemme matkalla täällä laumassa, meidän kuuluisi kohdella vihollisiammekin Rakkaudella.  Ja Jeesuksella on kaikki Isänsä antama voima se toteuttaa ja Hän todella sanoi ristillä sanat "Se on täytetty" ja noiden sanojen turviin on tänänäänkin lupa jäädä, ja ihan jokaisena hetkenä, hyvä jäädä.❤️🥰🙏. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti