Kotona mietiskeltyä

 Sain herätä kotona uuteen päivään. 

Mikä ilo ja onni.

Olo on paljon väsyneempi, kuin eilen. 

Mietin miksi..

Itse veikkaan, että kehoni on käynyt ylikierroksilla pitkään ja nyt vihdoin se on saanut levätä rauhassa. Vailla pelkoa.

Pelko on jotenkin asunut minussa. 

Tuntunut myös, että nyt tapahtuu paljon ja voimallisia asioita, enkä pysy perässä.

Kerron nyt hieman taas lisää elämästäni Jeesuksen omana.

Rakas ihminen kehotti minua usein, että lue Raamattua. Ja rukoile ennen Raaamatun lukua. 

Minä en silti avannut Raamattua, sillä se tuntui vaikealle ymmärtää. Enkä tiennyt, mistä aloittaa. 

Muistelin aiempia asioita elämässäni. Unia, merkkejä, näkyjä ja ajattelin niiden pohjalta, että rukoilen ja jätän Herralle, mitä seuraavaksi tapahtuu. Eli tein kuten rakas ihminen kehotti. 

Rukoilin muutamalla sanalla ja pyysin Herraa avaamaan Raamatun sanan, minkä nyt avaan. Avasin ns. Summanmutikassa (Jumalalla ei ole summanmutikassa, mutta itsestä se tuntui silloin siltä) ja avautui Hesekiel 34. Katsoin Raamatun yläreunaa ja ajattelin, voi vitsi, tein tän väärin. Ois pitänyt avata Raamattu Uudesta Testamentista, että se on ymmärrettävämpää. Ajattelin, että no luen nyt silti muutaman rivin. 

Se kohta kuvasi minulle Esikoislestadiolaisten hajaannusta. Ja tajusin, että olin jo taas jälleen yksin jäädessäni liusumassa kohti maailmaa. 

Uskoani en voi menettää, ajattelen ja päätin mennä uudenlaiseen seurakuntaan, missä ehkäpä minä saan juodakseni ja syödäkseni minun sydämeni kaipaamaa Elävää Jeesusta. Sillä Jumala oli minut löytänyt ja kaitsenut minua. Nyt tarvitsin lauman suojaa.

Menin itselleni vieraaseen seurakuntaan ja puolestani rukoiltiin sekä minut siunattiin. Ja vain itkin. Haavat auki sydämessäni. Tuntui, että kaikki haavat, mitkä jo luulin parantuneen olivat yhä auki ja ei ruven rupea missään. Tunsin lämpimän aallon menevän kehoni läpi. Se ei kestänyt kauaa ja aluksi oletin sen olevan vain toiveajattelua. 

Siitä lähti prosessi. Minun yläkroppani oli kuin tulessa, mutta varpaat jäässä. Mittailin kuumetta, ei ollut todellakaan. Kunnes yhtäkkiä tajusin päässeeni antamaan niin monelle anteeksi, että minun sydäemssäni ei ollut kaunaa tai sellaista auringon peittävää vihaa. Jopa hajaannusta toteuttaneille pääsin antamaan anteeksi. Sen luulin olevan mahdotonta. Mutta Herra vahvisti minut nostamaan tabuja pöydälle ja käsitellä niitä.

Tuntui kun Jumala olisi puhutellut minua. Epäilin sitäkin.  Hän tuntui sanovan, että ei ole ihme, että tuntuu kuumalle, hoidan haavojasi. 

Olenko ihan seonnut ajattelen . 

Voiko Jumala toimia näin?

Seurakunnassa ei epäilty. Kiitettiin Jeesusta, että parantaa sydäntäni. 

Heidän vahva uskonsa auttoi minuakin luottamaan hyvään Jeesukseen, joka yhä elää. Kun Jeesus parantaa, se ei sillä tavalla sattunut, kuin oletin. Sitä ennen olin käynyt about 10v terapiassa ja se oli varmasti sairauteni kannalta tärkeää. Että opin tunnistamaan sairauden ja hengellisyyden. Mutta tyhjyyttä sydämessä ja tarkoituksetonta elämää terapia ei kyennyt korjaamaan. Siihen pystyi vain Jeesus.

Kuitenkin monet tapahtumat veivät siis jälleen yöuneni. Olin niin onnellinen Jeesuksen avusta, että uni ei tullut ja jossain määrin sekosin täysin viimeistään sairaalassa. Sairauteni kenties alkoi pahentua ja se otti valtaa kehossani. Loppujen lopuksi pelkäsin yhä Jumalaa ja ennen kaikkea ihan jokaista ihmistä. Oli vain oma mieheni ja isäni, joita en pelännyt. 

Nyt kun olen tässä hetkessä. Minun on ikävä sitä seurakuntaa, jonka kautta Jeesus paransi sydämeni. Toki muistelen lämmöllä muitakin seurakuntia, missä olen ollut. Mutta niissä en ole kokenut mitään tämän kaltaista ja haluaisin oppia lisää heidän tavastaan elää ja olla Kristitty. 

Muistelen ystävää, jonka näin edellispäivänä ja rukoili puolestani. Että en pelkäisi. Ettei pelon valheet kiemurtelisi sydämeeni. Koen, että tuolla rukouksella oli suuri merkitys. Näen nyt, että pelko on ollut pitkään vallassa ja minun on vaikea välillä erottaa Rakkautta. Mutta Jumala ei silti ole hylännyt minua. Yhä Hän kannattelee minua uuteen päivään ja on poistanut paljon sydämestäni sellaista, mitä en ennen edes älynnyt olevan Rakkaudettomuutta tai vihaa. Ottaa näemmä aikansa, että rescuelammas pystyy olemaan Rauhanrakentaja. Tuntuu, että vuosia on taistellut pahaa vastaan omilla voimillaan. On vaikea ymmärtää, että meillä on ihan tosissaan Taistelija joka taistelee meidän puolestamme ja antaa meille kaiken, mitä me tarvitsemme. Emme ole yksin.