keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Sirkus-hulinaa neitosille.









Nähtyäni tämän Elina Antilan suunnitteleman Metsän sirkus -trikoon Ainola -nettipuodissa , tiesin heti tilaavani tätä (ja vähän muutakin ;) ).
Molemmat neitoset saivat mekkonsa, mutta vain toinen oli kuvauksen ajan onnellinen käyttäjä.

(Kuka nyt helteellä mekkoja käyttäisi, kun voi pukeutua kaksiin housuihin ja likaseen mekkoon! Etenkään, jos vaihtoehtona on äidin rakkaudella väkertämä tunikamekko, en kuriltanikaan laittaisi. Onneksi vanhempi neitonen innostui ja sain räpsittyä kuvat ennen mansikkajäden syöntiä.)

Ihana kesä <3.


Ja 

Töttöröö, miten ihana kangas!

Tunikamekon tein tällä kaavalla 'hieman' muokaten.
Jes, onnistuin edes kerrankin. Eikä kangasta jäänyt kuin pieni soiro, josta saan vielä hiusrusetit neitosille. 


Nauttikaahan kuumoittavan ihanasta kesästä, 

terkuin Kipa.

P.s. Jättirätissä oli ainakin taannoin myynnissä ihania tähtösiä. Niistähän saa vaikka ja mitä, itse tekaisin pampuloita ja pinnejä.

P.p.s. Jossakin kuvassa vilahtava jälki neitosen kaulassa on POIS LÄHTEVÄ MANSSIKKALUOMi, joita onkin kaksi kappalein hällä. Ja joita joka toinen ihmettelee, onneksi siis ovat lähdössä pois :).

16 kommenttia:

  1. Onpa suloinen mekko ja ihanat punaposket, ei onneksi oo kuuma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nyt on poskia punottanut, kun on aurinko hemmotellut <3

      Poista
  2. Töttöröööö, miten suloinen mekko! Aivan ihana! <3 Ja suloinen ruskettunut papu teilläkin asustaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kyllä tuota väriä neitosilla alkaa olemaan, tiistaina rusketutaan sitten yhdessä !

      Poista
  3. Kauniit mekkoset!
    Olenko näkevinäni ylemmässä kuvassa, leuan asennossa jotain pientä vastaanpanemista :D :D
    Hellettä, mansikoita ja mukavia päiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      NOoo.. ehkä hiukan. Tai sitten hieman ujosuttaa kamera ja vähän ähkyttääkin .

      Samoin sinulle. Aurinkoa paaaljon!

      Poista
  4. Kangas on niin kaunis ja mekko myös. Sie olet Kipa, tosi taitava kuvaaja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Itse ei ehkä osaa niin olla tyytyväinen kuviin, vaan näkee vain epävarmuutta ja vikoja. ;D Mutta kyllä niistä yleensä ne oleellisimmat selviää. Pitääpi tulla luurailemaan joku päivä vähän sun aikaansaannoksia ihan niin kauan, että jätän viestiä :)

      Poista
  5. Ihana mekko, kauniit nuo hihat ja mainiot kuvat taas kerran :)

    VastaaPoista
  6. Niiiin ihana toi kangas! Ja koko mekko. Mun on pakko tilata tuota kangasta, jos vaikka joskus siitä tekisi...jotain? :)

    VastaaPoista
  7. Niin herttainen mekko ja tuo kangas... Mä olen sitä harkinnut siitä kun ensi kerran sen näin ja vieläkin mietin, nyt se olisi vielä alessakin. Näiden kuvien jälkeen on ehkä pakko tilata :)

    VastaaPoista
  8. Alessa?? No ehdottomasti tilausta kehiin ;). Tämä on kyllä ihanaa kangasta, mutta ei immuuni tahroille. Molempien mekot ekan käyttökerran jälkeen täynnä tahroja joita en meinaa saada pois, vaikka olen kokeillut puhdistusaineita joilla nuo samaiset tahrat ainakin ennen ovat lähteneet. Pöh. Harmittaa, mutta se on semmosta lasten kanssa. Täyttä elämää ja siihen on vain asennoiduttava oikein <3

    VastaaPoista
  9. Oih miten ihana kangas, ihana mekko ja ihana tyttö <3

    VastaaPoista