perjantai 22. tammikuuta 2016

Jämäsukat nro.11





Ah, mitkä sukat!

Nalle-jämät ja Maija-jämät saivat kyytiä,
kun piti itselle tehdä sukat.
Tai tein nämä pikkuiselle siskolleni,
mutta ajattelin hänen pitävän näitä liian värikkäinä.
Pidin itsellä.

On ollut vähissä käsityöt.
Tärinälle ja voimattomuudelle löytyi syy.
Kilpirauhasen liikatoiminta.
Ei vaan jaksa pitää käsissä mitään, ellei pakko ole.

Kun tietää, että on fyysinen syy, jotenkin ei malttaisi odottaa lääkäri-aikaa.
Pari viikkoa ja ollaan taas asteen viisaampia.
Oireet viittaavat liikatoimintaan
Kannatti käydä verikokeilla, vaikka vaan 'vahingossa'.
Sukuvika. 
Lääkärin välttäminen (viimeiseen asti sinnittely) 
ja kilpirauhas sairaudet.
Omassa perheessäni on kymmen henkeä ja kolmella
on terve kilpirauhanen.
Helpottaa tietää, että mitä saattaa olla luvassa.
Pääsee ainakin eroon oireista (luulisin),
mutta saattaa olla pitkä taival edessä.
Onneksi ei tarvitse olla yksin.
Ja mieli on kutakuinkin kunnossa, 
vaikka fyysinen olo on kerrassaan kamala.
Sillekkin osaa nauraa kun on perhe,
jonka kanssa jakaa tunnetilat ja oirehöpinät.

Iloa ja paaaaljon voimia sinne,

Kipa.

P.s. jostain syystä kuvat vetää siniseksi, vaikka koneella kuvat eivät ole. Höh.

8 kommenttia:

  1. Ihastuttavat sukat ja värit!
    Niissä on elämänmaku mukana!
    Ihania pakkaspäiviä ja talven taikahetkiä sinne pohjoiseen täältä kukkivien mantelipuiden katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Samoin sinulle, ihanaa eloa ja oloa. Oletkin aivan uusi tuttavuus, taidan poiketa joku ehtoo paremmalla ajalla blogiisi kurkkailemaan. Kiitos kommentistasi Susanna :)

      Poista
  2. Löysin tänne ekaa kertaa kurkkimaan :)
    Ihanan leikkisät sukat - aivan huiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit <3. Tervetuloa kurkkailemaan useemminkin :).
      Kiitos, pidän itsekin sukista hirmuisesti.

      Poista
  3. Onneksi sait oireillesi syyn, se onkin helpompaa käsitellä ja päästä sinuiksi sen kanssa :). Voimia <3! Sukat ovat todella kauniit, pidän näistä väreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, varmasti pian helpottaa jo fyysisestikkin. Pakko ainakin ajatella asia positiivisesti, vaikka välillä meinaa olla oikeesti tosissaan poikki. Kiitos Ihana, voimia tarvitaan <3. Minäkin pidän erityisesti väreistä, lempparivärit <3

      Poista
  4. Niin ihanat sukat, niin kuin sinun sukkasi aina ovat - toinen toistaan vain ihanampia, mitenkä niistä edes osaa valkata, mitä pitää jalassa :). Voimia sinulle, upeaa kun omasta perhestä löytyy vertaistukea!

    VastaaPoista
  5. Niin kauniit ja leikkisät sukat! Aivan ihanat värit kaiken lisäksi! Olet mestari tekemään kauniita sukkia :) Voimia sinulle. Onneksi syy huonoon vointiin selvisi ja toivottavasti olo kohenee pian <3

    VastaaPoista