Uskovaisetkin keinuvat

Yritin tässä taannoin kirjoittaa valosta ja varjoista. Se oli jokseenkin haastavaa. Minulla kun ei ole sellaista opillista taitoa kertoa asioita.  Kun joskus saamme varjossa levon, joskus taas se imee meidät kuiviin. Ja voin kuvitella, että myös Jeesuksella oli varjo kun hän seisoi oikeassa kohdassa aurinkoon suhden. Eli moni asia on kovin värikäskin, mutta osa taas täysin mustavalkoista. Jumala on luonut kaikki sateenkaaren värit, kaikki kukkien ja luonnon kaikki monitahoiset värit ja niiden sävyt. Ja siihen vielä lisäksi se Raamatullinen tosiasia, että Tuntemattomat ovat Herran tiet. 

No miten tämä liittyy keinuun? No yhtä vaikea on kirjoittaa, miksi jotkut paranevat ja jotkut eivät.

Tämän blogin ylläpitäjä elää, ainakin vielä keinussa, jossa ei aina ole niin kiva elää. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on monelle vanhemmalle ihmiselle varsinkin suuri tabu. Mutta uskon, että tabut ovat nostettava pöydälle, että niissä pääsee eteenpäin ja ne lakkaaavat olemasta tabuja. Pelko ja häpeä valehtelevat päivittäin, myös uskovaiselle.

Sairauden keinussa on välillä vaikea olla, mutta meillä Kristityillä on toivo paremmasta jo täällä ajassa. Meillä on parantaja, Jeesus. Ei pitäisi olla hullua, ainakaan uskovaisten näkökulmasta, että Jeesus varmasti yhä parantaa. Ja yhä meille tapahtuu myös uskomme mukaan. Mutta yhtäkään asiaa ei voi tarkastella mustavalkoisesti ja irti kaikesta muusta, mitä Raamattu sanoo. Jeesus itse opetti Isän tahdosta ja rukouksesta: "Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin Taivaassakin". Joskus Jumala käyttää sairauttakin tarkoituksiinsa. Tälläkin keinulla, minkä minä jo luulin olevan remissiossa, tulikin yllättäen eteen raskaammat päivät. Ja uskon sen silti olevan Jumalan tahto. Muuten hän olisi parantanut minut, kun kerran uskoin niin. Toki uskon yhä, että Herra parantaa minut kyllä heti, jos näkee sen ajankohtaiseksi. 

Masennusjakso ns psykoosin jälkeen kesti kolmisen päivää. Lääkärikin sanoi, ettei ole oikein keinoja enää minua auttaa. Ja jo hetken ajattelin, että kärsitään sitten. Mutta kuuntelin puheen, jossa puhuttiin hengistä ja totesin, että nyt pitää rukoilla. Jeesus paransi minulta sydämen tuskat ja vapautti minut Hänen yhteyteensä. Miksi siis ei rukous auttaisi. Tapasimme ystäväni kanssa. Ystäväni rukous puolestani auttoi paljon. Heräsi vahva, hyvin vahva toivo ja ilo. Kotona sitten illalla olin vielä rukoilemassa ja vielä vähän kuin ohimennen pyysin vaikka jo aiheesta oli rukoiltu " Auta myös minua, kun tämä masennus vie minulta paikoin voiman uskoakin. Ja se tulee uskon esteeksi. Sillä koen, että näin tämä ei voi jatkua". Ja samassa tuli sydämeeni varmuus ja ilo. Suuri riemu ja helpotus. Seuraavana aamuna sain herätä hyvillä mielin. Varmasti se, että olen käynyt 2017 asti terapiassa ja hyvä lääkitys auttavat. Mutta kyllä kolmen päivän masennusjakso, jota ei jaksoksi edes voida sanoa, siitä kunnia menee Kuninkaallemme Jeesukselle 🥰🙏

Kiukuttelin muutaman päivän Herralle, että eikö tää sairaus oisi voinut jo lähteä. Vaikka samalla iloitsin masennusjakson jäädessä lyhyeksi. Mutta aika pian Herra puhutteli yhdessä tilaisuudessa lempeästi: "Huomaatko lapseni, meillä on yhä työtä." Ja voi sitä riemua, kun tajusin, että minun, suomeksi sanottuna paskalla sairaudella, on ihan tosissaan tarkoitus. Kärsimykseni ei ole turhaa nyt eikä koskaan. Minulla vain oli tietynlainen kuva siitä, miltä tulevaisuuteni näyttää. Herran haltuun siis tämäkin. Hän parantaa minut kokonaan, jos se palvelee Häntä paremmin. Mutta ei ole sattumaa, että Herra tekee minusta tällaisen tietyn linjansa taistelijan. Kun on maanpäälisistä helveteistä selvinnyt vuosi toisensa jälkeen ilman valoa ja vielä työelämän, raksan ja lasten hoidon ym keskellä, ei vaan suostu häpeämään. Ja kun tiedän tasan tarkkaan, että Jumala on tämän koettelemuksen minulle antanut, jotta tuntisin ilonkin niin, että moni voi vain tylsyydessään haaveilla siitä. Niin on tämä minulle siunauskin.  Ja häpeääkö Jumala minua? Varmasti syntiä tehdessäni tai ajatellessani Hänelle häpeäksi olen, mutta sairauttani Herra ei tietenkään häpeä. Joten en suostu minäkään häpeämään, vaikka moni tuntuu sitä toivovan tai niin olettavan. 

Loppuun laitan vielä tämän kohdan Raamatusta. Paikka ei kerro meille sitä, että lankesiko Jeesuksen varjo naisen ylle, eikä sillä tässä kohdassa ole mitään merkitystä. Mutta näitä pohtiessa tuli tajuntaan, että siellä saattoi tupsu olla varjossa.  Ja se jotenkin kosketti sydäntäni ❤️😭 🤷‍♀️.  Mutta tämä kohta herättää myös kaipuun. Miten ihana olisikaan, kun Jeesus jo tulisi kirkkaudessaan ja mitään pahaa tarkoittavia varjoja ei enää olisi ja kaikki olisi täysin täydellistä🙏🥰❤️.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 9:20-22 FB92

[20] Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. [21] Hän näet ajatteli: »Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.» [22] Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: »Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.» Siitä hetkestä nainen oli terve.