Sydämen parantumisesta

 Matteus 7:7-12 FB38

[7] Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. [8] Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. [9] Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, [10] taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? [11] Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!

Tämä on minulle ollut kovin tärkeä Raamatun paikka. Siinä on jotain kaunista. Sillä kokemukseni on, että anovalle todella annetaan. Jos anot uskoa sydämellesi, se sinulle annetaan. Käänny siis Herran puoleen. Kaikkivaltias Jumala antaa uskon Häntä anelevalle. Mutta joskus meidän on vaikea asettua anovan tai kolkuttavan asemaan. Varsinkin, jos haavamme ovat tietämättämme auki ja kaunamme ovat taakkanamme. Kehen me voimme luottaa haavojemme hoitajaksi, kun olemme peloissammekin vielä. 

Jeesus on parantajamme yhä. Hän hoitaa sellaisiakin sydämen haavoja, joita et itsekään tiedä olevan yhä auki. Niitä, jotka olet ehkäpä jo ajatellut olevan hoidossa, mutta Herran kirkkauden edessä ollessa paljastuu jokainen avoin haava. Hän parantaa jokaisen avoimen haavasi. Hän hoivaa ja hellii Rakkaudella, jota ei riitä sanat kuvaamaan. Täyteys, joka on täydellistä, sen saat sydämeesi. Ja ajattele sitä rakkautta, mikä on sinun osaksesi annettu. Se on jotain niin käsittämätöntä. Hullutus liian monelle, mutta sinulle se on totta. Ja Hän, parantajamme, hoivaa ja hellii sydäntäsi. 

Olen miettinyt voiko Jeesuksen parantaminen satuttaa. En ole kokenut satuttavaa Jeesuksen hoivaa, mutta on mahdollista, että sydämemme haavoihin sattuu yhä, vaikka Jeesus sitä parantaakin. Sillä kyllä minulla oli sydämessä kipua, vaikka parantuminen niin kovin nopeasti tapahtuikin. Hän parantaa meidän sydämemme ehjäksi. Halleluja! Ja kun olemme Hänen Rakkauden parantamat, osaamme mekin vihdoin rakastaa muita. Ja ajatella, se Rakkaus, mitä me tunnemme täällä maapallolla, on vain pisara siitä Rakkaudesta, mikä Isämme on. Isämme, joka antoi oman poikansa kuolla syntiemme vuoksi. Todellakin syntiemme vuoksi. Meistä ei tule täydellisiä. Mutta meillä on jatkuva anteeksianto ja rukous turvanamme. 

Saul, Saul, miksi vainoat minua? Kuului usein Raamatun jae korvissani, kun olin ateisti ja kannoin inhoa Kristittyjä kohtaan, kuten niin moni maailman ihminen vieläkin. Vaikka uskoni oli kuoletettava, sillä pelkäsin itse Rakkautta, Jumalaa. Enkä tarkoita kunnioituksen sekaista pelkoa, vaan Jumala oli minusta pelkkää pelkoa aiheuttava asia elämässäni.. niin on hyvä tarkastella sitä, että Jumala kutsui minua usein. Mutta miten vaikea olikaan nöyrtyä ja myöntää, minä tarvitsen sinua Isäni, minun Luojani. Jeesus, minun pelastajani. Ja kun itkin Isän puoleen: Olethan sinä lempeä ja rakastava? Ja Hän oli ja on yhä. Vihdoin sain kokea hyvän parantajan, Jeesuksen hoivaa, joka todella elää Pyhän Hengen kautta ja on noussut kuolleista.

Ja yhä kuuluu liian usealle maan asukkaille kysymys, miksi vainoat minua? Jos olet vailla parantajaa tai haluat löytää totuuden. Yhä vastaus on Jeesus. Yhä Jeesus ottaa avosylin vastaan ja yhä Hän parantaa. Yhä Hän on pahan voittaja. 

Apostolien teot 9:4-5 FB38

[4] ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" [5] Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

Masennuksesta sananen.

 Tahdon muutaman sanan sanoa masentuneille, kun vielä muistan hyvin, mitä on olla masentunut. Kummasti sen unohtaa, kuinka hirveää on olla masennuksessa.

Herralla oli oma varjonsa, se oli luonnollinen, mitä täällä maapallolla nyt on. Mutta me masentuneina olleet tai olevat tiedämme ainakin ripauksen, mitä on syvyyksien varjot. Itsellä se tapahtuu usein kun aika on ollut iloisempi pidempään ja sitten tuska tuleekin kuin märkä rätti päin vasten kasvoja. Herralle kiitos, että tämä viimeisin masennusjakso ei ehtinyt edes alkaa kunnolla, kun jo päättyi rukouksella. Kolmen päivän masennusjakso..vihollinenkin tuli kuiskimaan, oliko se mitään masennusta edes jos noin äkkiä lähti. No oli. Oli niin kamalaa, että taju oli lähteä, kun ahdisti niin paljon. Ja silti ei ollut mitään syytä ahdistua. Herra on hyvä 🙏❤️.

Mutta siinä masennuksen kourissa jäin jumiin ajatuksiin varjoista. Ja mietin, että olenkohan nyt Herran varjossa. Ja totesin että en. Olen kuin karkumatkalla.  Herran kirkkaus edessäni ja silmiäni häikii valtavasti. Ihan kuin yhtäkkiä en olisi valmis katsomaan Herran kirkkautta ja haluaisin vain nukkua. Siitä tiesin, että tähän auttaa rukous. Pakko auttaa. Ei ole vaihtoehtoja auttajien suhteen. Lääketiede tai terapia ei minulle pysty Kristuksen kirkkautta tai edes varjoa saarnata ja Kristityn varmuudella tiesin avun tulevan Jeesukselta. Elävältä rakkaalta Veri Yljältä. En halua olla pelkästään varjossa, jos näen kirkkauden edessäni, mutta masennuksen koura viekin minua syvyyksiin ja voi sitä pelkoa, että tuonnekko minut taas vedetään. Olen käynyt terapiassa vuodesta 2017 saakka ja tiedän, mitä masennus on. Mitä on kun hypomania vaivaa tai tiedän, mitä on kun jokin vaivaa sydämessä. 

Jos olet lepoa vailla ja kuitenkin olet Herran varjossa, siinä on ihana levätä. Se on suurempaa, kuin mitkään tämän maailman ihanat kylpylät tai kaikenmaailman retriitit. Olla varjossa, turvassa, kun  kirkkaus tuntuu sattuvan silmiin. Lepää rauhassa. Herra ei ole jättämässä sinua. Hän ei ikinä jätä sinua. Vaikka välillä tuntuu, että saamme olla enemmän varjossa kuin kirkkaudessa, niin se on täällä ajassa ymmärrettävää. Pahalla on suuri apujoukko apunaan meitä kiusaamassa ja elämä muutenkin täällä on koettelemuksia ym täynnä. Mutta saatana ei voi viedä meiltä uskoa, vaikka tuleekin usein kiusaamaan.. Jeesus on sinun ja minun pelastaja. Ja joskus on täällä ajassa tilanteita, joissa tuntuu, että kiusataan valtavasti. Tietenkin Saatana tulee sinua heikoimmillasi ollessasi kiusaamaan, kun se muutenkin kiusaa. Mutta Kristus on meidän taistelija. Hänen varjossakin on niin väkevä voima, ettemme sitä masennuksissamme aina ymmärrä. Vasta jälkeenpäin sen yleensä ymmärtää. Hän on meidän toivomme, kun masennus kuristaa sinusta hiljaa hengitystä pois. Kun tuntuu, että sinun omanarvontuntosi imetään sinusta ja sinua painetaan alas. Niin Herra on luonasi, kun näet meren pohjan, etkä ole lähelläkään sitä, että kävelisit Jeesuksen vierellä veden pinnalla. Vaan olet sen veden pohjassa, josta Jeesus tulee sinut kyllä nostamaan. Hän on kaikkialla. Myös siellä syvyyksissä, jossa sinä saatat olla.  Siellä syvyyksien pohjassa on toivo. Toivo paremmasta huomisesta. Olen huomannut, että joskus syvyyksien tarkoitus on se, että opimme rukoilemaan. Joskus oikein anomaan. Masennus ja muut vaikeat sairaudet opettavat myös nöyryyttä, mutta myös, uskomatonta kyllä, vahvistaa sinua. Kun olet vaikkapa masentunut uudestaan ja uudestaan, sinä kyllä olet varmasti oppinut, mitkä asiat ovat merkityksellisiä asioita elämässä. Mihin kannattaa panostaa elämässäsi.

 Toivon, että sinullekin se on kirkastunut. Kristukseen meidän on panostettava. Annettava Hänelle koko elämämme ja annettava Hänelle johtajuus. Hänen johdatuksessa on hyvä olla, vaikkakin välillä se tarkoittaisi täällä ajassa sitä, että Hänen kirkkaus häikii ja lepäämme mieluummin silmät kiinni Hänen sylissään tai nojaamme Hänen selkäänsä Hänen varjossaan. Herra kuulee huokaukset ja näkee jokaisen kyyneleen. Hänen sylinsä on täällä armon ajassa aina avoinna. Ja se on täyteys, jota jokainen ihminen kaipaa. Muuten sisällämme on tyhjyys, mutta Jeesuksessa olemme ehjät. ❤️🙏

Sodassa eksyneelle

Meillä on päivittäin sota henkivaltoja vastaan. Pahuuden metkut ovat välillä vaikea tunnistaa pahaksi. On myös mahdollista, että välillä paimenkin loukkaantuu sodassa. Hänellä on onneksi lauma suojana, vaikka korkeassa virassa onkin ja kantaa vastuutaan. Tällä kertaa vastuu sodan aloittamisesta on paimenien harteilla. Mutta paimenillekin kuuluu armo, vaikka he olisivat huutaneet ekana sotahuudon. 

Jos suuressa sodassa on lammas eksynyt ja yhä hän on  haavoittuneena. Mistä tunnistat hyvän paimenen? Joskus sitä ei haavoittunut lammas tunnistakkaan. Tarvitaan Ylipaimen asialle. Hän ei toru sinua siitä, että olet yhä eksynyt tai yhä yksin. Hän ei moiti tilaasi, että yhä sydän haavoilla ja olet syntinen. Hän näkee sotahaavasi. Ne ovat todellisia Ylipaimenelle, vaikka niitä ei ehkä kukaan muu pystyisi nähdä. Hän iloitsee suureen ääneen, miten löysi lampaansa. Hän parantaa haavasi. Hän hoivaa ja Rakastaa. Kun Hän parantaa, se ei satu kuten voisi olettaa. Hän parantaa myös paimenien häpeän ja kivun. Hän löytää sinut ja saat syödä mannaa Taivaasta jo täällä ajassa. Hän antaa sinulle sota asun, jonka turvin kestät pahan tulevatkin juonet. Sillä paha ei lepää. Ylipaimen on rakastava ja lempeä. Hänen voimansa on sinun voimasi. Ja pikkuhiljaa ärhentelevinkin rescuelammas muuttuu. Ja jonain päivänä hänkin uskaltaa jälleen luottaa johonkin paimeneen.

Ota sinäkin päivittäin yllesi sota asu rukoillen, sillä pysyt ehjänä, kun sota henkivaltoja vastaan jatkuu.  (Kirje efesolaisille luku 6 jakeet 10-18)

Ja loppuun vielä kuva minun tämän hetken lemppari kohta Raamatun paikasta. Halleluja korkeimmalle. Ylipaimenelle. 

Uskovaisetkin keinuvat

Yritin tässä taannoin kirjoittaa valosta ja varjoista. Se oli jokseenkin haastavaa. Minulla kun ei ole sellaista opillista taitoa kertoa asioita.  Kun joskus saamme varjossa levon, joskus taas se imee meidät kuiviin. Ja voin kuvitella, että myös Jeesuksella oli varjo kun hän seisoi oikeassa kohdassa aurinkoon suhden. Eli moni asia on kovin värikäskin, mutta osa taas täysin mustavalkoista. Jumala on luonut kaikki sateenkaaren värit, kaikki kukkien ja luonnon kaikki monitahoiset värit ja niiden sävyt. Ja siihen vielä lisäksi se Raamatullinen tosiasia, että Tuntemattomat ovat Herran tiet. 

No miten tämä liittyy keinuun? No yhtä vaikea on kirjoittaa, miksi jotkut paranevat ja jotkut eivät.

Tämän blogin ylläpitäjä elää, ainakin vielä keinussa, jossa ei aina ole niin kiva elää. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on monelle vanhemmalle ihmiselle varsinkin suuri tabu. Mutta uskon, että tabut ovat nostettava pöydälle, että niissä pääsee eteenpäin ja ne lakkaaavat olemasta tabuja. Pelko ja häpeä valehtelevat päivittäin, myös uskovaiselle.

Sairauden keinussa on välillä vaikea olla, mutta meillä Kristityillä on toivo paremmasta jo täällä ajassa. Meillä on parantaja, Jeesus. Ei pitäisi olla hullua, ainakaan uskovaisten näkökulmasta, että Jeesus varmasti yhä parantaa. Ja yhä meille tapahtuu myös uskomme mukaan. Mutta yhtäkään asiaa ei voi tarkastella mustavalkoisesti ja irti kaikesta muusta, mitä Raamattu sanoo. Jeesus itse opetti Isän tahdosta ja rukouksesta: "Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin Taivaassakin". Joskus Jumala käyttää sairauttakin tarkoituksiinsa. Tälläkin keinulla, minkä minä jo luulin olevan remissiossa, tulikin yllättäen eteen raskaammat päivät. Ja uskon sen silti olevan Jumalan tahto. Muuten hän olisi parantanut minut, kun kerran uskoin niin. Toki uskon yhä, että Herra parantaa minut kyllä heti, jos näkee sen ajankohtaiseksi. 

Masennusjakso ns psykoosin jälkeen kesti kolmisen päivää. Lääkärikin sanoi, ettei ole oikein keinoja enää minua auttaa. Ja jo hetken ajattelin, että kärsitään sitten. Mutta kuuntelin puheen, jossa puhuttiin hengistä ja totesin, että nyt pitää rukoilla. Jeesus paransi minulta sydämen tuskat ja vapautti minut Hänen yhteyteensä. Miksi siis ei rukous auttaisi. Tapasimme ystäväni kanssa. Ystäväni rukous puolestani auttoi paljon. Heräsi vahva, hyvin vahva toivo ja ilo. Kotona sitten illalla olin vielä rukoilemassa ja vielä vähän kuin ohimennen pyysin vaikka jo aiheesta oli rukoiltu " Auta myös minua, kun tämä masennus vie minulta paikoin voiman uskoakin. Ja se tulee uskon esteeksi. Sillä koen, että näin tämä ei voi jatkua". Ja samassa tuli sydämeeni varmuus ja ilo. Suuri riemu ja helpotus. Seuraavana aamuna sain herätä hyvillä mielin. Varmasti se, että olen käynyt 2017 asti terapiassa ja hyvä lääkitys auttavat. Mutta kyllä kolmen päivän masennusjakso, jota ei jaksoksi edes voida sanoa, siitä kunnia menee Kuninkaallemme Jeesukselle 🥰🙏

Kiukuttelin muutaman päivän Herralle, että eikö tää sairaus oisi voinut jo lähteä. Vaikka samalla iloitsin masennusjakson jäädessä lyhyeksi. Mutta aika pian Herra puhutteli yhdessä tilaisuudessa lempeästi: "Huomaatko lapseni, meillä on yhä työtä." Ja voi sitä riemua, kun tajusin, että minun, suomeksi sanottuna paskalla sairaudella, on ihan tosissaan tarkoitus. Kärsimykseni ei ole turhaa nyt eikä koskaan. Minulla vain oli tietynlainen kuva siitä, miltä tulevaisuuteni näyttää. Herran haltuun siis tämäkin. Hän parantaa minut kokonaan, jos se palvelee Häntä paremmin. Mutta ei ole sattumaa, että Herra tekee minusta tällaisen tietyn linjansa taistelijan. Kun on maanpäälisistä helveteistä selvinnyt vuosi toisensa jälkeen ilman valoa ja vielä työelämän, raksan ja lasten hoidon ym keskellä, ei vaan suostu häpeämään. Ja kun tiedän tasan tarkkaan, että Jumala on tämän koettelemuksen minulle antanut, jotta tuntisin ilonkin niin, että moni voi vain tylsyydessään haaveilla siitä. Niin on tämä minulle siunauskin.  Ja häpeääkö Jumala minua? Varmasti syntiä tehdessäni tai ajatellessani Hänelle häpeäksi olen, mutta sairauttani Herra ei tietenkään häpeä. Joten en suostu minäkään häpeämään, vaikka moni tuntuu sitä toivovan tai niin olettavan. 

Loppuun laitan vielä tämän kohdan Raamatusta. Paikka ei kerro meille sitä, että lankesiko Jeesuksen varjo naisen ylle, eikä sillä tässä kohdassa ole mitään merkitystä. Mutta näitä pohtiessa tuli tajuntaan, että siellä saattoi tupsu olla varjossa.  Ja se jotenkin kosketti sydäntäni ❤️😭 🤷‍♀️.  Mutta tämä kohta herättää myös kaipuun. Miten ihana olisikaan, kun Jeesus jo tulisi kirkkaudessaan ja mitään pahaa tarkoittavia varjoja ei enää olisi ja kaikki olisi täysin täydellistä🙏🥰❤️.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 9:20-22 FB92

[20] Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. [21] Hän näet ajatteli: »Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.» [22] Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: »Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.» Siitä hetkestä nainen oli terve.