Moni varmasti välillä pohtinut
tämän pikkuisen blogin
tekstinkirjoittajan
matkasta
Rakkauden Taidemaalarin luokse.
Minä olen syntynyt uskovaiseen,
ihanaan perheeseen.
Olinkin vuosia uskovainen.
Joskus oikein kiihkeä,
varsin lakihenkinenkin.
Kadotin monien mutkien
ja syiden myötä uskoni.
Minusta tuli ateisti vuosiksi.
Voi niitä pimeitä,
yksinäisiä aikoja.
Sitten minusta tulikin
pikkuhiljaa agnostikko,
joka inhosi silti syvästi Kristinuskoa.
Monien mutkien kautta,
lyhyessä hetkessä,
olinkin yhtäkkiä
uskovainen Kristitty.
What!!!
Minä, uskontoja syvästi vihaava,
tulin uskoon uudestaan!
Muistan ateistina kuulleeni usein korvissani Raamatusta Sanat
" Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
Ja ajattelin, että vitsit ois noloa,
jos tulisin sittenkin takas uskoon.
Onko se noloa?
Haluaisin reteän vastauksen.
Mutta Totuus on:
Ihminen on heikko ja
joskus vähä hävettääkin olla Kristitty,
No nyt kävikin näin..
sittenkin ja taas olenkin uskossa.
Erosin kuukausi pari sitten kirkosta
Ja nyt mä sittenkin uskon.
Mutta eniten kaikesta.
Se on asia, jota en enää ikinä,
ikinä,
tahdo menettää.
Jeesus.
Kaikkeni.
Ja onneksi se on myös asia,
jota kukaan,
ihminen ainakaan,
ei minulta voi ottaa pois.
Jos hetki silloin tällöin hävettää,
Herra senkin jo edeltä nähnyt.
Usko, Toivo ja Rakkaus.
Armo.
